Hieman minusta
Minä olen m0rtal ja olen perustanut tämän blogin, kaikki kunnia ei suinkaan kuulu minulle sillä olen pyytänyt yhdeksi kirjoittajaksi The Pied Piperin jonka kanssa tästä blogista aloin keskustelemaan ja tuosta idea oli hyvä, joten minkäänlaista estettä en enää nähnyt. Keksimme nimen ja kokeilimme erinlaisia pohjia kunnes päädyimme WordPressiin jonne tämä nyt pysyvästi jääkin. Piperin ja minun yhteinen “historia” on jo varsin pitkä ja olemme saaneet kahdestaan varsin paljon aikaa.
Minä itse aloitin kräkkeröinnin muutamia vuosia sitten, aloitin luonnollisesti script-kiddienä ja aiheutin muille harmia, en hakenut minkäänlaista hyötyä, vain mielihyvää. Käytin ihmisiä työkaluina ja testasin noilla kaikkea, enkä jäänyt kertaakaan kiinni sillä yleensä onnistuin aiheuttamaan melkoista tuhoa, vaihdoin yhteisöjä hyvin nopeasti ja etsin taas muutaman typeryksen. Kaikki alkoi lopulta kuitenkin tympäisemään, sillä en saanut minkäänlaista hyötyä eikä se enää niin iloistakaan ollut. Siirryinkin lukemaan erinlaisia tutoja, luovuin Windowsista ja siirryin Linux distrojen ihmeelliseen maailmaan. Huomasin, että en tarvinnutkaan Windowsia enää mihinkään. Kun olin oppinut hallitsemaan sitä tarpeeksi, aloin lukemaan useita tutoja, miten sivustoja kaadetaan, miten tehdään huijaussivustoja, miten käyttää ihmisten tyhmyyttä hyväkseen ja kaikkea mahdollista.
Etsin erinlaisia keinoja kunnes löysin sen sopivimman minulle, jota yhdistin muihin huijauksiin: Ihmisten tyhmyys. Olen aina osannut olla varsin vakuuttava ja kärsivällinen kunhan “palkinto” on ollut hyvä. En aseta projekteille minkäänlaista aikarajaa, joskus on mennyt jopa vuosi jos sivusto on ollut muuten liian suojattu. Kokeilen aluksi muita tapoja, exploitteja ja huijauksia, kun näyttää siltä että ei onnistu rekisteröidyn yhteisöön, tutustun ihmisiin jotka tuntevat adminin ja lopulta päädyn adminin listalle, sillä hyvin monella on messenger. Annan itsestäni varsin hyvän kuvan, kalastelen pikkuhiljaa toisesta tietoja joista tärkeimmät pistän ylös. Selvitän pikkuhiljaa millainen ihmistyyppi on vastassa, tarvitaanko kunnon puheita, pitääkö esittää heikkoa, kenties koulukiusattua poikaa vai hyvin sivistynyttä miestä.
The Pied Piperin olin melkein unohtanut, mies joka oli ollut pitkään poissa, sillä tuota alkoi kyllästyttämään samat, tutut kuviot. Vuosia sitten tietoturva oli tietyissä sovelluksissa mitä oli, eikä tuo pahemmin haasteita tarjonnut. Piper on edelleen minulle tärkeä, sillä hän kykenee vähän kaikenlaiseen haksaukseen, yleensä myös varsin hyviä ideoita joita sitten lähdemme toteuttamaan. Kun tarvitaan ohjelmaa huijaukseen, hän kirjoittaa sen ja laatu on aina hyvää. Minä taas käytän hyväksi taitojani ja tietojani, yhdessä pystymme huomattavasti parempaan kuin erillämme.
maaliskuu 30, 2008 kello 1:41 ap
does anyone knows if there is any other information about this subject in other languages?
toukokuu 29, 2008 kello 5:33 ip
Hei m0rtal sain ton perusteella semmosen kuvan susta että et osaa muuta kuin käyttää valmiita ohjelmia ja social engineeringiä ja oot täys nolla ilman kaverias joka kirjottaa kaikki ohjelmat sulle. Hei JUMALAUTA opettele edes ohjelmoimaan ennen kuin alat tämmösiä pistämään pystyyn